Kuntavaaliblogi II — Think Globally, Act Locally

Ensimmäisiä kuntavaaleja ja ensimmäistä poliittista ehdokkuuttani kohti mennessä kirjoitin blogipostauksen, jossa pohdin kampanjointia, mahdollisesti keskeneräisten ajatusten jakamiseen liittyviä pelkoja, feminismiä ja kaupunkikulttuuria. Kaikkia näitä pohdin edelleen, mutta nyt monta kokemusta rikkaampana, ja ehkä voisi jopa ajatella, että aavistuksen viisaampana, ainakin mitä tulee poliittiseen vaikuttamiseen. Olen kiitollinen, että olen oppinut jakamaan ajattelua sen ollessa vielä prosessissa, en ole ihan varma tuleeko sen kanssa ikinä oikeastaan valmista. Marian sairaalan ja Lapinlahden kohtalosta olen edelleen huolissani, ja pidän kaupunkilaisille avoimen, vapaan ja monenlaista toimintaa mahdollistavan kaupunkitilan säilymistä entistäkin tärkeämpänä. Viime vuosien vaalit ovat osoittaneet, että julkinen tila, julkiseen sosiaaliseen, hallinnolliseen tai intellektuaaliseen toimintaan tarkoitettu keskus, forum tai agora, on uhattuna kaupunkitilan yksityistyessä.

Edellisiä kuntavaaleja seuranneet neljä vuotta ovat olleet hurjia, opettavaisia, upeita ja välillä väsyttäviä. Nyt vaalikoneita täyttäessä on kiitollinen aiemmasta kokemuksesta, ja toisaalta entistä turhautuneempi sellaisten kysymysten äärellä, jotka katsovat menneeseen ja ylläpitävät vanhoja, kelvottomaksi käyneitä rakenteita, vaikka nyt jos koskaan olisi tarve ja mahdollisuus tehdä tulevaisuuden politiikkaa ja ajatella asioita uudella tavalla, kun joka tapauksessa on pakko totutella uuteen. Epävarmuus tuntuu kuitenkin ruokkivan konservatismia, mikä puolestaan ruokkii sitä, että jopa perinteiset sivistyspuolueet, joiden ytimessä on ollut kansainvälisyys, liukuvat kohti laitaoikeaa ja alkavat pelata näiden ehdoilla. Feminismiä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Toisaalta on myös tullut selväksi, että Feministisen puolueen vaikutus on ollut vielä paljon suurempi, kuin olisin koskaan ajatellut. Olemme saaneet Helsingin valtuustossa paljon aikaan, mutta vähintään yhtä suuri merkitys on ollut asettamallamme paineella poliittiseen keskusteluun, jonka myötä yhdenvertaisuuskysymykset ovat nousseet keskiöön. Tämä on näkynyt monin eri tavoin. 1980-luvun puolivälissä Guerrilla Girls niminen taiteilijaryhmä julkaisi julisteen, jossa luetellaan etuja, joita naistaiteilijuus tarjoaa. Yksi näistä oli mahdollisuus nähdä omien ideoidensa jatkavan elämää muiden töissä. Tämä terävä huomio taiteen kentältä on tullut usein mieleen, kun on nähnyt Feministisen puolueen ajatusten, ideoiden, aloitteiden, jopa värien ja muotoilujen, tulevan käyttöön suurempien puolueiden viestinnässä. Ajattelen, että tärkeintä on kuitenkin, että politiikkamme ytimessä olevat arvot tulevat kuulluksi. Vapaus ja rakkaus eivät ehkä koskaan ole olleet niin kipeästi kaivattuja, kuin juuri nyt.

Politiikassa toimiminen on avannut ovia sellaisten kokemusten ja tiedon pariin, josta muuten olisin jäänyt paitsi. Luottamustehtävä maallikkotuomarina on tarjonnut pääsyn oikeussaleihin ja uudenlaisia näkökulmia oikeuden prosesseihin. Se tehnyt näkyväksi, miten syvällä eriarvoisuus yhteiskunnassamme on ja miten moninaisin tavoin se ilmenee. Järkyttävintä on ollut todistaa nuorten pahoinvointia ja syrjäytymistä ja miten vähän apua yhteiskuntamme lopulta tarjoaa. Tämä on yksi syistä, joiden takia feminististä politiikkaa tarvitaan ja jonka vuoksi haluan olla mukana sitä tekemässä.

Toinen, ja itselleni ehkä merkittävin syy on kulttuuri. Pandemia-aika on ollut henkisesti raskas, ei pelkästään yleisen huolen ja epävarmuuden ja merkittävien muutosten vuoksi, vaan koska sen myötä on tullut selkeästi näkyväksi, että maailmaa rakennetaan ja politiikkaa tehdään yhä oletettua keskivertoa ajatellen. Ja vaikka tämä perheellinen, tilavassa asunnossa asuva, mökillinen ja työssäkäyvä, säännöllistä kuukausipalkkaa nauttiva henkilö on esimerkiksi Helsingissä harvinaisuus, ovat muunlaiset olemisen tavat osoittautuneet ärsyttäviksi ja harmilliseksi häiriöksi kuvassa. Oma työni, alani ja ammattikuntani on näkymätöntä. Vaikka kulttuuria kulutetaan eristyksissä ehkä enemmän kuin ikinä, ei sen yhteyttä tekijöihin nähdä. Ei ymmärretä kulttuurin merkityksen laajuutta, eikä sitä miten televisio, viestintä, journalismi, kirjat ja lehdet ja elokuvat eivät synny tyhjiössä, vaan tarvitaan lukemattomia kokeiluja, outoja teoksia ja viritelmiä, hämäriä tutkimuksia ja hirvittävä määrä intohimoista tekemistä, jotta ala pysyy elävänä ja syntyy teoksia, joita myöhemmin pidetään merkittävänä.

Taide ja kulttuuri ovat usein viimeisenä vaaliohjelmissa ja niihin kohdistetut toimet sivuhuomioita. Taiteesta ja kulttuurista leikataan ensimmäisenä, vaikka niillä voisi olla ratkaiseva merkitys esimerkiksi siinä, miten koko Suomi voidaan pitää asuttuna. Norjassa ja Ruotsissa harvaan asuttu pohjoinen on elävöitynyt aktiivisten kulttuurikeskittymien kautta. Briteissä esimerkiksi Glasgow ja Liverpool olivat autioituvia entisiä teollisuuskaupunkeja, jotka nyt tunnetaan merkittävinä kulttuurikaupunkeina. Turve, tuotantoeläimet ja turkikset eivät ole tulevaisuutta. Keskustalainen kulttuuriministeri olisi voinut nähdä tällä hetkellä tapahtuvan etätyön ja maallemuuton mahdollisuutena, ja yhdistää puolue- ja kulttuuripolitiikan investoinneilla, jotka olisivat mahdollistaneet kulttuuripainotteista aluepolitiikka: tekemällä politiikkaa, jossa taide- ja kulttuuri nähdään ratkaisuna, ei ongelmana. Sen sijaan aika on osoittanut, miten poliittisten päätösten tekeminen perinteiden ja nostalgian pohjalta toimii jarruna.

Taiteen yksi merkitys on sen kyvyssä tuottaa ja välittää tietoa. Kriittisiä ympäristökysymyksiä ratkaistaessa ja tiedon pirstaloituessa taide voi auttaa ymmärtämään luonnon monimutkaisia mekanismeja ja kuinka tärkeitä eri osaset ovat kokonaisuuden kannalta. Itselleni viime aikojen tärkeimpiä teoksia ovat olleet Merlin Sheldraken Entangled Life — How Fungi Make Our Worlds, Change Our Minds, and Shape Our Futures, Richard Powersin Ikipuut, Maja Lunden Viimeiset ja Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet. Kaikki näistä pakottavat pohtimaan ihmisen suhdetta luontoon, oikeuttamme hyötyä muista, ja planeettamme haurautta. Vaaliaksemme omaa elämäämme tulee meidän vaalia myös luontoa. Esimerkiksi luontomatkailu on kasvava ala, jonka on perustuttava luonnon kunnioittamiseen ja sen ehdoilla toimimiseen. Samoin kaupunkiluonnosta on huolehdittava. Tämä liittyy kysymykseen kaupunkidemokratiasta, ja on siksi olennainen. Kaupunkitilan on pysyttävä avoimena, saavutettavana ja yhteisenä. Globaali kaupunkitilan yksityistämisen trendi kaventaa vaikutusmahdollisuuksia. Pelkkä osallistaminen ei riitä, osallistettuja on myös kuunneltava. Globaalissa maailmassa paikallisella toiminnalla on mahdollisesti entistäkin suurempi merkitys.

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University