“Kuukausi ilman suurta biennaalia on valehtelua” — Experimental Event V & Kuntavaalit 2017

“A lecture is an installation, is a screening is a talk. Incompleteness is a virtue.”

Experimental Event / Kokeellinen Tapahtuma on Porissa alkunsa saanut teoksen, teon, esityksen, tutkimuksen, taiteen, luennon ja tilan rajoja koetteleva tapahtuma, joka muutaman vuoden tauon jälkeen herätettiin henkiin. Alun perin Pia Euron, Harri Laakson ja Vappu Jalosen sekä silloisen Aalto-yliopiston Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelman synnyttämä ja vaihtuvien tuottajien mukaan muotoaan muuttanut tapahtuma palasi nyt Porin Puuvillaan ja kaupunkitilaan. Kaksipäiväinen tapahtuma toi jälleen yhteen taiteilijoita, opiskelijoita ja tutkijoita, joita kokeellisuus kiinnostaa sekä asiana, käsitteenä että käytäntönä. Samalla ”kokeellisuus” asettuu koetukselle, kun tiukasti aikataulutettu tapahtuma järjestetään tietyissä raameissa. Toisteisuus ei silti tunnu vähentävän tapahtuman merkityksellisyyttä, vaan ehkä jopa lisäävän sitä. Sen lisäksi, että saa nähdä asioiden tapahtuvan ja realisoituvan, tekoina, teoksina ja kaikkena siltä väliltä, luotua olosuhteet ja alustan sille, että ajattelu outoudessaan ja moninaisuudessaan pääsee esiin ja jaettavaksi, ja jaettuna synnyttää uudenlaisia ajatuksia, on mahdollista nähdä jatkumo jonka tapahtumat muodostavat. Kysymys ei ole enää yksittäisistä teoista ja teoksista, vaan sarjasta törmäyksiä, jossa taide, tiede ja todellisuus kohtaavat tavalla, joka jättää jälkensä.

Vuonna 2011 kirjoitin Mustekalaan jutun ensimmäisestä Kokeellisesta tapahtumasta:

Kokeellinen tapahtuma ja opetuksen rajat

Porin puuvillan Värjäämössä, Generaattorigalleriassa ja Porin ympäristössä järjestettiin 29.-30.9.2011 Kokeellinen tapahtuma, joka koostui esityksistä, luennoista, kaupunkitilasta, ruuasta, juomasta ja äänestä. Järjestäjinä toimivat Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitos ja Vappu Jalonen.

Tapahtuma herätti monia kysymyksiä kokeellisuudesta ja kokeellisuuden olemuksesta. Teoksissa yhtenä yhdistävänä teemana oli keskeneräisyyden ja virheiden mahdollisuuden hyväksyminen. Käytännössä tämä ilmeni monin eri tavoin: valmiista ja eheistä kokonaisuuksista hajanaisiin ja fragmentaarisiin esityksiin, jotka antoivat vain epämääräisiä viitteitä tekijöiden tarkoituksista tai tekemiseen liittyvästä prosessista.

Kokeellisuuden lähestymiseen on monia erilaisia tapoja, sitä voi ajatella niin genrenä ja traditiona kuin tutkimuksellisen tekemisen metodinakin. Usein kokeellisuus tuntuu kuitenkin rajoittuvan tekijöihin ja tekemiseen. Toki katsomiskokemukseen vaikuttaa tapahtuman nimeämisen myötä syntynyt oletus teosten kokeellisuudesta, mutta voiko itse kokeminen olla kokeellista, ja jos niin miten? Etenkin jos tila ja ohjelma tuntuvat suuntaavan katsomista varsin perinteisiin tapoihin, joissa teoksia tarkastellaan paikallaan, hiljaa, tietyssä järjestyksessä, teos kerrallaan ennalta määrätyn ohjelman mukaan. Ensin taide, sitten huvi (voidaan toki olla montaa mieltä siitä onko Heideggeriä soittava noisebändi huvia, mutta ainakin se on kiinnostavasti äänen, prosessin ja teorian rajoja koettelevaa).

Useammassakin teoksessa käsiteltiin taiteen, teorian ja opetuksen rajoja ja mahdollisuuksia. Harri Laakson installaatio puhui kauniisti taiteenteorian tarpeellisuudesta ja sen suhteesta tieteeseen, sekä omien rajojen tarpeen tullen jopa väkivaltaisesta puolustamisesta. Hieno oli myös Mikko Kuoringin ja Topi Äikäksen Kokeellinen esitys luottamuksesta, jossa taiteilijat osoittivat myös harvinaista luottamusta yleisöön kertoen elämäänsä liittyviä asioita joiden julkitulo saattaisi olla vakavasti haitallista.

Myös Max Ryynänen, joka piti luennon kokeellisesta teoriasta, kokeellisesta opettamisesta ja kokeellisen opiskelun historiasta, esitti toiveen luottamuksellisuudesta, siitä ettei luennosta myöhemmin puhuttaisi eikä siitä kerrottaisi eteenpäin. Valitettavasti aion nyt rikkoa tämän luottamuksen ja kirjoittaa luennosta. Toisaalta en ole muutenkaan ollut ikinä kuuliainen oppilas enkä hiljaa silloin kuin olisi pitänyt, joten tämä tuskin tulee yllätyksenä. Pyyntö oli sinänsä kiinnostava sekä opettajan auktoriteetin että kuullun/nähdyn/koetun ymmärtämisen kannalta. Saako opettaja määrätä sanojensa käytöstä myös sen jälkeen kun kuulija on ne jo omalla tavallaan omaksunut? Kuka omistaa tiedon ja ajatukset? Onko tapa keskustella juuri koetusta vain akateemisen- tai taiteentradition meihin juurruttamaa, vai onko se yritys syventää ymmärrystä, prosessoida koettua ja pyrkiä hankkimaan useampia perspektiivejä?

Mitä sitten on kokeellinen opettaminen ja miten se vaikuttaa opetustilanteeseen? Jos opettaja edelleen seisoo ”luokan” edessä ja kuulijat hiljaa siisteissä riveissä niin sitooko tämä oppimistapahtuman väistämättä perinteisiin metodeihin ja opiskelun tapoihin? Vai voiko asioista puhua uudella tavalla, esimerkiksi tieteen mahdollisesti vapauttavan taiteen teorian kautta? Miten esimerkiksi liike vaikuttaa oppimiseen, liikkeellä oleminen, liikkeen rytmi ja ruumiillisuus tapaan jolla muistamme? Ehkä kokeellinen oppiminen olisi juuri kaikkein perinteisintä oppimista, kaduille tiedon perässä menemistä, ihmisten kohtaamista. Täydellinen vapaus ja kaaos tekee tilanteen ja opetuksen mahdottomaksi, mutta toisaalta myös täydellinen hallinta voi johtaa mahdottomaan, auktoriteetin mielivaltaiseen toteuttamiseen ilman sisältöä, kuten Oksasenkatu 11 esitys osoitti: oppilaat istuivat materiaaleineen kiltisti rivissä odottamassa Kreikkaluennon alkua, jota ei koskaan tule.

Tapahtuman loppukeskustelussa nousi esiin kiinnostavia kysymyksiä ja näkemyksiä kokeellisuuden luonteesta ja olemuksesta suhteessa taiteeseen ja tutkimukseen sekä epävarmuus kokeellisuuden vastakohdasta. Olisiko esimerkiksi kokeellisen tapahtuman vastakohta varmistettu tapahtuma, ja minkälainen se olisi? Tapahtuma, jossa mikään ei olisi sattumanvaraista ja virheiden mahdollisuus olisi täysin poissuljettu? Jos nyt kokeiltu tapahtuma toistettaisiin täysin samankaltaisena ensi viikonloppuna, ja mahdollisesti myös sitä seuraavana, niin olisiko tapahtuma enemmän vai vähemmän alkuperäistä kokeellisempi?

Tekstistä, joka voisi kertoa lähes mistä tahansa Kokeellisesta tapahtumasta, tulee ilmi kokeellisuuden, tekemisen ja keskustelun ja uudistumisen rajat. Viidennen Kokeellisen Tapahtuman loppupaneelissa, osittain vahingossa, osittain johdateltuna, päädyimme jo ensimmäisessä loppukeskustelussa käytyyn keskusteluun toisteisuudesta, ja siten toteuttamaan tätä toistamisen ajatusta. Tapahtuman tuottajat vaihtuvat, mutta raamit ohjaavat ajattelua ja tekemistä samankaltaisiin uomiin. Onko tämä sitten enää kokeellista, ja jos niin miten?

Yksi tapahtuman keskeisistä teemoista liittyy tilallisuuteen ja tilan kokemiseen. Miten eri tilat vaikuttavat kokemukseen, ja onko esimerkiksi opetuskäyttöön tarkoitettu ja rakennettu tila aina hierarkkinen? Onko perinteinen taideobjekti kokeellisempi, jos se esitetään Kokeellisen tapahtuman viitekehyksessä? Miten tilasta toiseen siirtyminen ja ruumiillinen liike vaikuttaa siihen, miten koemme kulloisenkin esillä olevan asian? Etenkin neljännessä Kokeellisessa tapahtumassa, joka tapahtui osissa 4 ¼ ja 4 2/4 tila muuttui radikaalisti. Ensimmäisessä osassa tilasta riisuttiin sitä rajaavat elementit, ja Aalto-yliopiston opetuksen muutettua pois Porista myös Kokeellisen tapahtuman rajoja murrettiin: tapahtuma oli teos, jossa teltan rangat ja valot muodostivat lähes aineettoman tilan Galleria 3H+Kn Juhlaviikkojen takapihalle. Tilattomassa tilassa tarjoiltiin itse valmistettua kiljua. Seuraavassa osassa tilasta ja teoksesta oli jäljellä enää kilju, jota lähettämiemme ohjeiden pohjalta valmistettiin Hong Kongissa Level One Two tapahtumassa.

Itselleni kiinnostavimmat kokeellisuuteen liittyvät kysymykset koskevat ilmaisematonta — kuinka puhua siitä, mistä ei voi puhua ja kuinka representoida ei-representoitavissa olevia asioita? Erityisen pinnalla ajatus on ollut Porin kulttuurisäädön Totuus Suomesta — projektin keskellä, kun olemme hakeneet uusia tapoja päästä käsiksi kulttuurisiin rakenteisiin. Onko niitä mahdollista edes tavoittaa kulttuurin sisältä käsin? Ja kuinka säilyttää ajattelun ymmärrettävyys ja välitettävyys kun haetaan uudenlaisia ja ei-hierarkisia ilmaisun tapoja? Luce Irigaray kirjoittaa tradition rikkomisesista ja uudenlaisten ilmaisutapojen etsimisestä Through Vegetal Being teoksessa: “How will we make the way together in search of another saying, allowing us to pass on a meaning different from the one, now in great part exhausted, into which our tradition initiated us? How to reach together the multiple meanings of words that ‘burst forth as flowers’, as Hölderlin writes in his poem ‘Brot und Wein’.?” Toinen, etenkin taiteen ja sen usein objektiin ja muotoon oletetun olemuksen suhteen kiinnostava kommentti löytyi Philippe Parrenolta, joka Hans Ulrich Obristin haastattelussa toteaa: “Is an object always the end of something? Does everything really always start with a scenario and end with an object? Should there always be happy ending to everything? Why wouldn’t there be many endings given to stories?”

Tuotteiden ja tuottamisen sijaan kokeellisuus mahdollistaa asioiden tutkimisen ja epäonnistumisen. Epäonnistumisen riski on toki aina läsnä missä tahansa tekemisessä, mutta Kokeellisessa tapahtumassa sen mahdollisuus on oleellinen osa itse tapahtuman luonnetta: “Luento on
performanssi on installaatio, screening on tapahtuma on puhe.
Keskeneräisyys on hyve.” Valmiiden teosten sijaan on mahdollista paneutua prosessiin, määrittelemättä etukäteen mihin se vie. Tänä päivänä tämä on luksusta. Prosessi on kertomus, jonka päätepisteitä voi olla monia. Epäonnistuminen ei välttämättä ole epäonnistuminen, vaan vie eteenpäin johonkin uuteen. Kokeellisen tapahtuman hienous on ehkä sen tarjoamassa irtiotossa todellisuuteen. Halusimme tai emme, joudumme usein työskentelemään taloudellisesti ja kustannustehokkaasti, projektit on saatettava loppuun ja lopputuloksen on materialisoiduttava ymmärrettävään muotoon. Kokeellisen tapahtuman puitteissa luovumme tästä kontrollista, ja joudumme hyväksymään, että lopputulosta ei välttämättä ole, eikä mahdollinen lopputulema mahdollisesti ole ymmärrettävä. Mutta se, mihin se johtaa, saattaa olla.

Viime kesänä alkunsa saanut Kokeellisen tapahtuman paluu oli syy, suureellisempi loppukiri kuntavaalikampanjoinnissa jäi ottamatta. Tästä huolimatta uskomattomat 197 ihmistä uskalsivat äänestää huumorintajutonta ja kauppakeskuksia vastustavaa tuntematonta feministiä. Tai ehkä paremminkin uskomatonta, että itseni lisäksi 196 ihmistä teki näin, sillä itsehän äänestin tietenkin itseäni — jos ei itse usko omaan tekemiseen, niin kuka uskoo? Kuntavaalit oli huikea kokemus, joka huipentui Feministisen puolueen ja Katju Aron valtuustopaikkaan. Hyvä Helsinki, hyvä me! Ja kiitos! Kuntavaalikokeilu oli ehdottoman onnistunut ja jokseenkin koukuttava kokemus.

Tapahtuman info:

KOKEELLINEN TAPAHTUMA V / EXPERIMENTAL EVENT V

7.-8.4. 2017, Pori

“A lecture is an installation, is a screening is a talk. Incompleteness is a virtue.”

Mitä kokeellisuus tarkoittaa? Viides Kokeellinen tapahtuma pyrkii hämmentämään taiteen ja teorian erottelua ja kannustaa ylittämään oman tekemisen rajoja. Luento on performanssi on installaatio, screening on tapahtuma on puhe. Keskeneräisyys on hyve.

To experiment in arts, or to engage in experimental art, often feels like an overused phrase, but what does it actually mean, to experiment? To some extent all art and fields that are dubbed creative seek a level of novelty by definition, and thus require a level of experimentation to step outside of the practices of mere repetition. Why then seek to emphasize the notion of experimentality, if the idea of trying something new is a mundane one in art? Unless we’d rather choose to take experimentation to be a goal in itself, regardless of the outcomes. Experimentation as an experience, rather than method, a subjective side step from one’s accustomed perspective. Perhaps a terrifying one, perhaps ecstatic.

Artists / Taiteilijat: Andrea Coyotsi Borja, Helen Alexandrova, Anna Korotkova, Dana Nielsen, Emilio Zamudio, Jon Irigoyen, Laureline Tilkin, Lauri Linna, Marloes van Son, Maria Mastola, Matti Tanskanen, Tuomo Savolainen, Juha Hilpas, Pia Euro, Harri Laakso, Tero Nauha, Denise Ziegler

Producer: Juha Hilpa

Curators: Juha Hilpas, Anna Jensen, Taina Rajanti

The event is organized together with Aalto University and Pori Live, and it takes place in Puuvilla University Consortium of Pori, at Generaattori and “Toimisto” project space in Isolinnankatu. Friday night continues at Bar Korona in a cooperation with NYTE ry & T.E.H.D.A.S. ry.’s Das Kluppe and Läsnäolopakko. On Saturday we finish the event with a conversation moderated by Porin kulttuurisäätö. Final schedule will be announced soon!

Jukka Juhalan ottamia kuvia tapahtumasta: https://www.flickr.com/pho…/poriurban/sets/72157679081506483

Denise Zieglerin parkkipaikkoja ihmisille, Kokeellinen tapahtuma 2017

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University