The ice age is coming, the sun is zooming in
Meltdown expected, the wheat is growin’ thin
Engines stop running, but I have no fear
’Cause London is drowning, and I, I live by the river

(THE CLASH)

MATKAILU AVARTAA, JA PISTÄÄ AJATTELEMAAN

Palasin hiljattain Lontoosta, jossa mahtavien Philippe Parrenon ja Wolfgang Tillmansin näyttelyiden lisäksi ohjelmaan kuului vierailut The Slade School of Fine Artsiin sekä radikaalien muutosten kohteena olevaan Hackney Wickin alueeseen.

Maailmalla tunnettu ja Britannian taidekoulujen kärkeen sijoittuva The Slade School of Fine Arts on University College Londonin osa, joka sijaitsee Bloomsburyn alueella Lontoon keskustassa. Oma kotiyliopistoni tuntui vielä normaaliakin historiattomammalta Sladen Kieren Reedin esitellessä oppilaitosta, jonka juuret ovat liberaalissa tasa-arvo ideologiassa (koulu on perustettu vuonna 1871 erotuksena Oxfordin ja Cambridgen kirkkoon kytketylle ja diskriminoivalle politiikalle, ja se on alusta saakka mahdollistanut taideopetuksen myös naispuolisille opiskelijoille). Opiskelijat työskentelevät studiossa, jossa on löydetty alkuaineita ja keksitty esimerkiksi adrenaliinin olemassaolo. Esittelykierroksen jälkeen jäimme keskustelemaan tulevista projekteista, taiteesta ja yleisesti vallalla olevasta kaaoksesta opettajien kahvilaan, jossa harmaantuneet professorit torkkuivat rusetit kaulassa nojatuoleissa ja seiniä koristivat entisten opiskelijoiden, nykyisten maalaustaiteen ikonien, teokset.

Yhtenä keskeisenä ja projektejamme yhdistävänä teemana ovat julkinen tila ja julkinen taide. Millaista olisi julkinen taide, jonka avulla todella voisi parantaa ympäristön ja asukkaiden elämää? Reed viittasi nuoruutensa pussikaljoitteluun ja veistokseen, josta oli rajattomasti iloa pullonavaajana. Hyötykäyttöä teokselle, joka luultavasti muodoiltaan toisti samaa “kuolemanpelkoisten keski-ikäisten miestaiteilijoiden synnyttämää loputonta kavalkadia veistoksia materiaaleista, joita edes ydintuho ei hävitä”, kuten Reed suurimman osan julkisesta taiteesta määritteli. Ja tätähän julkinen taide valitettavan usein edelleen on — osallistavasta suunnittelusta huolimatta yleensä onnistutaan osallistamaan vain ne kaupunkilaiset, jotka muutenkin ovat aktiivisia. Erilaisten taidekilpailujen voittajateoksista toteutetaan ehkä puolet, helpoimmat, ja nekin annettua budjettia halvemmalla. Prosenttitaidehankkeet ovat toki positiivinen esimerkki yrityksestä ajatella, että taiteilijakin ansaitsee työstään toimeentulon ja että taide on yhteiskunnassa tarpeellinen ja merkittävä asia, mutta hankkeiden kautta tuetaan usein vain tietynlaista taidetta. Yhteisötaide on nousussa, mutta usein syystä, että sitä pidetään edullisena tapana korvata alueella aiemmin tehtyä sosiaalityötä ja saada aikaan kosmeettisia muutoksia kehnoina pidetyissä lähiöissä. Taide mahdollistaa kuitenkin myös oikeasti yhteisöllisiä ja ympäristöön positiivisesti vaikuttavia projekteja, etenkin jos sen ottaa vakavasti ja on valmis uudenlaisiin ja ennakkoluulottomiin ratkaisuihin.

“Ensin tulevat rikolliset, sitten taiteilijat, seuraavaksi suunnittelutoimistot ja lopuksi muut raharikkaat.” Lontoon Hackney Wickin alue osoittaa vanhan sanonnan paikkansapitävyyden, ja myös taiteen mahdollisuudet asuinalueen imagon muokkaajana. Vanha tehdasalue itäisessä Lontoossa on viimeisten vuosien aikana kokenut radikaaleja muutoksia. Vielä kymmenen vuotta sitten edes taksikuskit eivät suostuneet ajamaan vaarallisena pidetylle alueelle, ja nyt alueen toimijoita ja asukkaita häädetään uudisrakentamisen ja varakkaampien vuokralaisten tieltä. Hackney Wickiin kehittynyt aktiivinen taiteilijayhteisö on luonut alueelle omaleimaisen ja särmikkään ilmeen gallerioineen ja baareineen, mutta nopea gentrifikaatio on myös tyhjentämässä aluetta pikavauhtia taidekentän toimijoista. Edullisten työhuoneiden ja asuntojen tilalle rakennetaan kalliita uudisrakennuksia, gallerioita ja muita pieniä toimijoita häädetään varakkaampien vuokralaisten tieltä. Alueiden kehittymistä ei tokikaan voi pysäyttää, mutta olisiko mahdollista edes jossakin määrin pyrkiä kaupunkisuunnittelun kautta turvaamaan aluetta kehittäneiden ja sen arvonnousuun vaikuttaneiden toimijoiden toiminnan jatkuvuus? Helsingissä vastaavanlaisiin kysymyksiin on törmätty esimerkiksi Jätkäsaaressa, Vaasankadulla sekä Kalasatamassa, missä Konttiaukio kaupungin tarjoamana väliaikaisena julkisena tilana tarjosi mahdollisuuden erilaisten avointen ja voittoatavoittelemattomien tapahtumien järjestämiseen kunnes sen oli aika siirtyä uuden asuinalueen tieltä. Olisiko mahdollista, että uudistetut ja uudet asuinalueet mahdollistaisivat myös vapaan kulttuuritoiminnan säilymisen, jossa molemmat hyötyisivät rinnakkaiselosta?

Stour Space Gallery, Cafe and studios in Hackney Wick

Tällaista vaihtoehtoa tullaan toivottavasti testaamaan tulevaisuudessa Tampereella, jossa on virkistävästi lähdetty suunnittelemaan Hiedanrannan aluetta käyttäjälähtöisesti. Vanha tehdasalue on avattu ensin yleisölle ja erilaisille tapahtumanjärjestäjille, joiden myötä aluetta on tehty tutuksi ja sen erilaisia mahdollisuuksia on kartoitettu. Tulemme toukokuussa järjestämään tänne Space Invaders V tapahtuman, joten tästä varmasti myöhemmin lisää. Space Invaders projektistamme lisää tietoa löytyy osoitteesta http://spaceinvaderspori.tumblr.com

Dark Times and redwine in Hackney Wick

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University