Työ ja Feministinen tulevaisuus

Alustus työstä Feministinen tulevaisuus — työpajassa Naisasialiitto Unionilla 11.9.2018

Anna Jensen & Andrea Coyotzi Borja: How to Life — Lowering Your Expectations Below Average (we dont do job-jobs) (2017)

Tulevaisuuteen liittyy keskeisesti kysymys siitä, kenen ehdoilla politiikkaa tehdään ja kenelle sitä tehdään? Poliittiset rakenteet ohjaavat tekemään politiikkaa menneisyyden ehdoilla, mutta meidän täytyy katsoa tulevaan. Feministinen puolue ajaa politiikkaa, jossa marginaalissa olevat voivat hyvin, sillä kun marginaali voi hyvin, niin kaikki voivat hyvin. Tämä on radikaalia politiikassa, jossa suurin osa tekee politiikkaa yhä vähenevässä määrin todellisuudessa esiintyvän keskivertokansalaisen mukaan. Erityisesti tämä muutos näkyy työssä — työ ei ole enää sama. Johannes Ekholm tiivistää asian Ylioppilaslehden esseessä: ”Työ”, sellaisena kuin olemme sen tottuneet ymmärtämään, on mennyt rikki.” ja kirjoittaa, että ns. epätyypillisistä työsuhteista on tullut niin yleisiä, että niitä olisi syytä alkaa pitää tyypillisinä. ( http://ylioppilaslehti.fi/2018/09/essee-ei-on-teonsana-eli-miksi-toista-pitaa-kieltaytya/)

Työ on murroksessa, monella eri tapaa. Työ itsessään on muuttunut, eikä sitä riitä enää kaikille: vakituisessa päivätyössä käyvästä enemmistöstä tulee vähemmistö. Feministisen puolueen yleisohjelma nostaa tällaisen osittaine fiktiivisen enemmistön ehdoilla tehdyn politiikan ongelman esiin: ”Politiikkaa on tehty perinteisesti enemmistöjen ehdoilla. Tämä pudottaa monet yhteiskunnallisen päätöksenteon marginaaliin. Tarvitsemme siksi politiikkaa, joka haastaa nykyiset ideologiat.”. Työ on yksi näistä ideologioista ja se, miten siihen suhtaudutaan on määrittynyt enemmistön kautta. Pitkään tämä enemmistö on ollut vakityössä käyvä ja yhdessä työpaikassa tehdyn uran jälkeen eläkkeelle jäävä perheellinen kansalainen. Nyt työ on pirstaloitunut ja monimuotoistunut. Automatisaatio tulee vähentämään suorittavaa työtä ja tulevaisuudessa työtä riittää yhä harvemmalle, mikäli rakenteita ja malleja ei onnistuta muuttamaan. Työttömyyden stigmatisointi ei auta, vaan työttömyyden aikainen henkinen ja fyysinen hyvinvointi on otettava huomioon. Puolueen tavoitteena on muuttaa asenteita niin, että työttömyys ei johda syrjintään ja leimaantumiseen eikä kokemus osallisuudesta ja kuulumisesta ole kiinni palkkatyöstä.

Feministisen puolueen yleisohjelman alussa sanotaan: ”Feministisen politiikan päämääränä on yhteiskunta, jossa kaikilla ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään täysimittaisesti”. Toisaalta työ on tämän itsensä toteuttamisen kannalta keskeinen asia, ja toisaalta palkkatyö nykyisessä muodossaan on varsin tuore kultti, joka läpäisee kaiken. Kun puhutaan työstä, puhutaan toimeentulosta, identiteetistä, ajankäytöstä, ihmissuhteita, aluepolitiikasta, koulutuksesta, maahanmuutosta, talouspolitiikasta. Työ ei ole elämästä erillinen osa-alue, kuten usein annetaan ymmärtää, vaan olennainen osa elämää ja yhteiskuntaa ja siten politiikan keskeisiä kysymyksiä. Työ on paljon muutakin kuin palkkatyötä ja paljon muutakin kuin se työ, jota työpaikoilla tehdään. Työ käsitteenä ja ideologiana tulee haastaa, ja sitä tulee myös tarkastella ideologiana.

Itselleni työ on jatkuvasti pinnalla oleva aihe, sillä edustan uudenlaista työtä (ja työttömyyttä), joka koostuu pätkätöistä ja pirstaleisista ja monenlaisista työnkuvista ja lisäksi toimin (taiteen, kulttuurin ja tutkimuksen) alalla, jossa tekemistä on paljon, mutta töitä vähän. Olen esimerkki prekaarista nykytyöstä. Koen usein olevani yhteiskunnalle ongelma ja joudun jatkuvasti perustelemaan työni tarpeellisuutta. Toisaalta teen työtä, jota koneet eivät tule korvaamaan, sillä kukaan ei tule investoimaan taidetta tai tutkimusta tekevän robotin kehittämiseen.

Työn muutos tulisi ottaa huomioon myös työllisyyspolitiikassa, joka tällä hetkellä jättää freelancerit ja itsensätyöllistäjät muita heikompaan asemaan, mitä tulee esimerkiksi työttömyysturvaan tai perheellistymiseen — jatkuvassa epävarmuudessa elävät eivät uskalla lisääntyä. Työtä on ajateltava uudestaan ja aiemmat nykytilanteessa toimimattomat mallit on uudistettava. Viimeisen vuoden aikana kiinnostavia julkisia keskustelunavauksia tehnyt Työstäkieltäytyjien liittoehdottaa kaiken työttömyys- ja sosiaaliturvaan liittyvän vastikkeellisuuden poistamista, TE-toimistojen muuttamista avoimiksi virkistys- ja kokoontumistiloiksi, palkkatyön radikaalia supistamista, automatisoidun tuotannon luoman vaurauden jakamista kaikille tasaisesti sekä työn vähentämistä kansainvälisenä strategiana ilmastonmuutoksen torjunnassa. Feministisen puolue on monessa samoilla linjoilla: ”Työtä tulisi jakaa useammalle sekä tasa-arvon, kansanterveyden että ilmaston vuoksi. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmiset hallitsevat nykyistä paremmin aikaansa ja edistämme siksi yleistä työajan lyhentämistä.” Työ liittyy globaaliin vastuunkantamiseen ja ympäristön tilan huomioimiseen — sillä on väliä, miten sitä teemme, mitä teemme ja miksi, lisäämmekö maapallon kuormitusta, vai pystymmekö ehkä omalla toiminnallamme vähentämään sitä. Työ ei ole pelkästään työpaikalla tehtävää työtä, vaan myös kotona tehdään työtä, joka toistaiseksi jakautuu epätasaisesti. Työajan lyhentäminen mahdollistaisi myös kotona tehdyn työn tasaisempaa jakautumista.

Työajanlyhentäminen lisää hyvinvointia, mutta se ei ole ainut keino. Työllisyyspolitiikka on tärkeää hyvinvointipolitiikkaa. Oikeus turvalliseen työelämään tarkoittaa myös työelämän riskien ja uhkien arviointia sukupuoli- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta, esimerkiksi tasa-arvoisia työllistymismahdoolisuuksia ja palkkausta, sekä sen huomioimista, että naisvaltaisilla aloilla on enemmän pitkiä poissaoloja ja kuormitusta, eikä asiaan ole riittävästi puututtu. Feministinen puolue esittääkin, että “tarvitsemme inhimillisempiä työmarkkinoita, jotka joustavat elämäntilanteien mukaan ja mahdollistavat vuorotteluvapaat ja uudelleenkouluttautumisen. Joustavampi työ mahdollistaa työn tasaisemman jakautumisen mutta myös töissä jaksamisen sekä siinä pärjäämisen. Parempi työkulttuuri vaatii konkreettisia toimia, ja sitä, että työtä ei nosteta ainoaksi hyvän elämän mittariksi.” Työ ei myöskään saa olla ainut hyvää elämää ja ihmisyyttä määrittävä tekijä: ”Hyvässä yhteiskunnassa jokaisella, sekä työtä tekevällä että siihen opiskelevalla, työttömällä tai työt jo päättäneellä, on mahdollisuus elää hyvää elämää riittävän sosiaalisen ja taloudellisen toimeentulon varassa, tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä koko elämänkaarensa ajan.”

Lähteet:

Ekholm, Johannes (2018): EI ON TEONSANA ELI MIKSI TÖISTÄ PITÄÄ KIELTÄYTYÄ( http://ylioppilaslehti.fi/2018/09/essee-ei-on-teonsana-eli-miksi-toista-pitaa-kieltaytya/)

Feministisen puolueen yleisohjelma: https://static1.squarespace.com/static/5752c3e57c65e467139063f0/t/584fe6a49de4bbb88e8e34f9/1481631397690/FP_yleisohjelma.pdf

Työstäkieltäytyjäliitto: https://tk-liitto.tumblr.com

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University