URBANISAATION YLIMÄÄRÄ — kiva aktivismi ja kaupunkitilan häiriöt

Terveisiä Tampereelta! Westermarck-seuran valtakunnallinen sosiologian konferenssi Tampereen yliopistossa 23.-24.3.2017.

“Bojana Kunstin mukaan kaikkine inhimillisen kykyineen ja elämäntarinoineen nykytaiteilijan on oltava itsenäinen, itseään paljastava, loputtomasti joustava ja uudistuva tuotantolaitos, joka tuottaa vangitsevia näkyjä, tilanteita, tarinoita ja kommentaareja — ideoita alati kasvaville, aineettomille markkinoille, jossa kapitalistinen tuotanto on siirtynyt fordistisesta tehdastuotannosta post-fordistiseen. Nyt kun fyysinen, monotoinen ja suorituskeskeinen ihmistyö on siirretty sinne missä se on halpaa tuottaa tai se automatisoidaan, talouskasvu ja lisäarvon tuotanto kohdistuu Kunstin mukaan inhimillisiin kykyihin ja kontaktiin. Tästä syystä taidemarkkinat, joissa nämä kyvyt ovat keskeisiä, ovat jo hyvän aikaa olleen in. Taide synnyttää myyviä tunteita, ajatuksia ja persoonallisuuksia, ja sitä voidaan perustella myös taloudellisten menestystarinoiden innovaatioalustana, syrjäytymistä ehkäisevänä sosiaalityönä ja mieltä virkistävänä, eheyttävänä terapiana.

Toisin sanoen, kapitalismi on valloittanut voittoa tuottavaksi käyttövoimakseen sen mikä ennen oli ilmaista ja henkistä; mielikuvituksen, tunteet, kommunikaation, sosiaaliset suhteet ja sen mitä ihminen on pitänyt ‘omana itsenään’. Seuraus työläiselle post-fordismin ihmis- ja yksilökeskeisyydestä on se, että työaika sulaa ja sekoittuu vapaa-aikaan ja me olemme käytännöllisesti katsoen töissä koska tahansa. Mutta tärkein työ ei ole varsinaiset työtehtävät vaan minä. Nykytaiteilija ja -työläinen tuottaa itsestään jatkuvasti persoonaa, jolla on työmahdollisuuksia, seuraajia, verkostoja, sponsoreita sekä kyky uudistua ja olla aina online. Itsensä tuottamisessa nykytaiteilija osallistuu Kunstin mukaan trendiin, jossa tuotetaan enemmän taiteellista elämää (kaiken työlle uhraavaa ‘makeaa’ elämää) kuin taideteoksia, ja näin ‘taiteilijuus’ avautuu elämäntavaksi kenelle tahansa. Ja se onkin hip erityisesti kasvavissa urbaaneissa elinympäristöissä ja nk. luovan luokan piirissä.”

Edellinen lainaus löytyy viimeisestä Esitys-lehdestä #1 / 2017 Janne Saarakkalan Yhtä tyhjän kanssa artikkelista, joka käsittelee työtä. Samantyyppisä ajatuksia heräsi myös eilen Tampereella Sosiologipäivillä*, jossa Taina Rajantin kanssa pidimme esityksen häiritsevästä nykytaiteesta kaupunkitilassa Urbanisaation ylimäärä työryhmässä. Työryhmä kokosi yhteen tutkimuksia, jotka käsittelivät eri tulokulmista pitkälti juuri tätä kapitalismin haltuunottamaa inhimillisten kykyjen ja kontaktin työtä urbaanissa ympäristössä. Taiteen ohella uuden urbaanin keskiössä ovat erilaiset aktivismin muodot, mieluiten mahdollisimman häiriöttömällä ja kaupunkia palvelevalla tavalla.

En ole ikiaikoihin ollut missään kaupunkitutkimusta sivuavassa tapahtumassa, jossa Ravintolapäivää ei mainittaisi. Nyt sen esiintuominen tapahtui 20 minuuttia session alkamisen jälkeen Helsingin yliopiston Pasi Mäenpään kaupunkiaktivismia metropolin voimavarana käsittelevässä esityksessä. Mäenpään esityksessä kaupunkiaktivismi rajattiin “kivaan” aktivismiin, jolloin tutkimus koskee pitkälti Helsingin brändin kannalta hyödyllisiä ja siten kaupallistettavissa olevia aktivismin muotoja. “Meidän aktivismit on kivoja ja pro-aktiivisia” : Kallio-liike, jo mainittu Ravintolapäivä, kirpputorit, ja kaupunginosaliikkeet. Nämä toimivat hienosti Saarakkalankin mainitseman nk. luovan luokan elämäntapaprojektin osasina, mutta aktivismista se antaa kapean kuvan. Mäenpään ja työryhmän tutkimus visioi ”innovatiivisesta ja demokraattisesta” kaupungin kehittämisestä, jonka keskiössä ovat “voimaantuneet kansalaiset” . Koska mainittu aktivismi sekä sen menetelmät sulkevat ison osan vähemmän innovatiivisia ja vähemmän voimaantuneita kansalaisia vaikuttamisen ulkopuolelle, jää demokraattisen osallistamisen ongelma edelleen ratkaisematta. Kuinka ottaa huomioon myös se osallistumishaluton häritsevä heterogeeninen aines, jonka mielipide kaupunkisuunnittelussa tulee harvoin kuulluksi?

Lisäksi Mäenpään positiivinen aktivismiluenta sivuutti taloudelliset kysymykset lähes täysin. Joukkorahoitus, kierrätys ja ruokapiirit tulivat mainituiksi, mutta oikeastaan kaikki esityksessä mainitut aktivismin muodot ovat pikemminkin työllä rahoitettuja harrastuksia kuin työhön vertautuvaa toimintaa, jonka rahoittaminen ja josta saatava korvaus ovat nykyisessä tilanteessa haaste. Tämä haaste tulisi ratkaista etenkin silloin, kun kaupunki saa toiminnasta kaupallista hyötyä.

Kuten Saarakkala esittää, on moni taiteilija- ja tietotyöläinen, ja kaupunkiaktivisti, DIY toimija tai muu uudistyön muotoja harjoittava henkilö jatkuvasti töissä elämän ja työn sulautuessa, ja samalla jatkuvasti hyödynnettävissä, ja tämän usein ilmaisen tekemisen hedelmiä voidaan hyödyntää niin taloudellisiin innovaatioihin kuin yleisen hyvinvoinnin saavuttamiseen ja virkistymiseen. Toisin kuin yleensä ajatellaan, ei jatkuva taloudellinen epävarmuus kuitenkaan synnytä luovuutta, eikä taiteen, tieteen, innovaatioiden tai ajattelun laatu kohoa kituuttamalla. Tai jatkuvalla uusien edullisempien alueiden ja tilojen etsimisellä ja muuttamisella.

Sekä Mikko Kyrönviidan että Elina Alatalon esitykset sivusivat uudenlaisia tapoja hyödyntää käyttämättömiä tiloja ja alueita sekä tällaisten tilojen tarjoamia mahdollisuuksia toimijoille, jotka eivät pysty maksamaan vapaiden markkinoiden vuokria. Onkin hienoa, että kaupungit (toisinaan myös yksityinen sektori) yhä enenevässä määrin tulevat vastaan ja tarjoavat tiloja käyttöön esimerkiksi kunnostusta, ylläpitoa tai ilmaista markkinointia vastaan. Silti usein tuntuu puuttuvan tahtoa pitkäjänteisempään yhteistyöhön, tai edes siihen, että tyhjillään olevat tilat ja toimijat löytävät toisensa. Valtaosin myös käsitys käytännöistä ja todellisuudesta on hatara — gentrifikaatio ja nousevat vuokrat sekä alueiden muuttuva luonne ei tarkoita, että alueelle syntynyt toiminta ei enää sovi sinne tai että esimerkiksi taiteilijat ja galleriat imagosyistä hakeutuisivat aina uusille ja rosoisemmille alueille, vaan sitä, ettei näillä alueen kehittymiseen vaikuttaneilla toimijoilla ole ehkä enää varaa maksaa nousseita vuokria tai vuokrasopimuksia ei uusita. Jatkuva uusien tilojen ja alueiden etsiminen on yksi syitä, minkä takia Saarakkalan esiintuomat ihmisryhmät ovat jatkuvasti töissä: se ei ole varsinaisesti työtehtävä, mutta osa työnkuvaa, jatkuvaa online-olemista.

Oma esityksemme häiritsevästä taiteesta, Georges Bataillen heterogeenisen ** käsitteestä ja Chantal Mouffen kriittisen taiteen ja poliittisten erimielisyyksien potentiaalista pyrki osoittamaan, että taiteella on mahdollisuus toimia vastavoimana, joka pakottaa kohtaamaan ja ajattelemaan. Kaupunkitilaan tuotu usein tapahtumallinen taide tuo näkyviin sen käyttöön liittyviä normeja ja odotuksia, joiden tiedostaminen voi mahdollisesti johtaa myös toimintatapojen muutokseen. Bataillen mukaan olemassolossame on aina jotain, jota kieli ei tavoita. Näitä sanallistamista ja tutkimusta pakenevia ei-tiedon alueita on mahdollista lähestyä taiteen kautta. Toisaalta taiteella, samoin kuin aktivismilla, on aina riski tulla sulautetuksi osaksi homogeenista järjestystä, kapitalismin valloittamaksi käyttövoimaksi, josta Saarakkala kirjoittaa. Koska tällainen järjestystä pakeneva ja sitä vastustava yhteiskunnan kannalta ylijäämäinen ja häiritsevä aines on potentiaalisesti järjestystä uhkaavaa, pyritään sitä kontrolloimaan. Kaupallisesti hyödynnettävät projektit alistetaan kontrollille omimalla ne osaksi kapitalistista järjestystä. Ne, joita ei ole mahdollista tuotteistaa, voidaan joko vaientaa kuoliaaksi, torpata byrokratialla tai sulkea ulos kaiken rahoituksen piiristä.

  • Westermarck-seuran Sosiologipäivät on alan merkittävin kotimainen konferenssi, jonka teema vuonna 2017 on ylimäärä: “Vuoden 2017 Sosiologipäivien teemana on ylimäärä. Teema tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman aikalaiselämäntapaamme verrattuna niukkuudesta lähtevään talousteoreettisen analyysiin sekä tavanomaiseen tapaan tarkastella yhteiskunnallisia ongelmia puutteen kautta. Huomio keskittyy elämäntapaamme liittyviin perustaviin ylimääriin. Ilmakehässä on aivan liikaa hiilidioksidia ja maapallolle tulee ylimääräistä lämpöä. Euroopassa siirtolaisten liikkeet tuntuvat hallitsemattomilta. Finansialisoitunutta maailmaa leimaa jättimäisten omaisuuksien keskittyminen. Työtä vailla olevia ihmisiä on liian paljon. Kasvukeskuksissa asunnoista pyydetään ylettömiä hintoja. Suomalaisten kotien kaapit pursuavat tavaraa. Jätettä syntyy valtavasti. Terveysviranomaiset länsimaissa ovat huolissaan kansalaisten ylipainosta. Suolaa, sokeria ja rasvaa on ruokavaliossa aivan ylimääräisesti. Sosiologipäivillä 2017 tarkastellaan, mitä sosiologi näkee, jos hän kiinnittää huomiota ylimääräisyyteen. Minkälaisia rajanvetoja suhteessa määrään tehdään? Missä asemassa ovat erilaiset yhteiskunnallisen mittaamisen tekniikat, kun määritellään sopivaa, liian vähäistä ja liiallista? Miten olemme yhdessä ylimäärän kanssa? Mitä ylimäärän ulkopuolelle jätetään? Nämä näkökulmat tarjoavat tuoreita avauksia ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkasteluun. “

** Georges Bataillen heterogeenisen ja homogeenisen käsitteet viittaavat homogeeniseen järjestyksen ja kontrollinen kapitalistiseen ja porvarilliseen yhteiskuntaan, ja heterogeeniseen, tätä järjestystä pakenevaan muodottomaan ja määrittelemättömään mahdollisesti vallankumoukselliseen ainekseen.

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University

Artists, art critic, curator and feminist working for a better world and PhD about the uncanny, everyday and community in Aalto University